08.10.07, 22:16:19
nimi: Aki
Kabe hajos ja kuunteles ville missä soitan nyt!
www.mikseri.net/blessedbeauty !!! ärrr!
ville: voi miksi?! :/
08.10.07, 17:12:40
nimi: arto
aa sittenkin vielä jokelassa keikka. kummanhan ei pitänyt soittaa enää jokelassa?
ville: tässä kohtaa täytyy hieman korjailla ja täsmentää sanomisiani - osin vetää niitä takaisinkin. alunperin suunnitelma oli jättää keikkailun osalta ainakin yksi vuosi väliin jokelassa kokonaan sillä olimme tällöin soittaneet aika monessa lampirock ry:n tapahtumassa peräjälkeen. rumpalimme protestoi jo tätä vastaan, mutta enemmistön äänillä, suostuttelulla ja tarkemmalla pohdinnalla ehdotus ajettiin läpi. näin saatiin vähän muillekin jokelalaisille bändeille tilaa lampirockin tapahtumiin ja meille kaivattua taukoa jokelan ympyröistä. erehdyin kuitenkin aikoinaan lampirockin spiikissä sanomaan "viimeinen keikka jokelassa" sen sijaan, että olisin sanonut "viimeinen keikka lampirockissa".
täsmennys koskee äskeistä lainausta edeltänyt potentiaalilausahdus. tarkkaa sanaa en muista, mutta luultavasti se oli joko "ehkä" tai "todennäköisesti". varmoja emme siis tällöinkään asiasta olleet.
asiassa on vaikuttanut myös se, ettei lampirock ry tuntunut löytävän sopivaa jokelalaista yhtyettä jingle ballsiin. raskas musiikki on kokenut jokelassa jonkinasteisen notkahduksen eikä Rottaniittiä ja Resurrectionia ole järkevää kierrättää jokaisessa tapahtumassa. paikallinen orkesteri on tuntunut tuovan aina sen suurimman osan porukasta paikalle. toivottavasti, joskin epätodennäköisesti, kumma onnistuu vetämään paikallisia paikalle siinä määrin, ettei tapahtuma jää tuotoltaan kovin paljon miinukselle. homman kiinnostavuutta meille lisäsi Endstandin kanssa samalla lavalla soittaminen.
ville kuittaa.
01.10.07, 20:16:17
nimi: Santeri
Pitkästä aikaa näkee Kummaakin livenä. Missä järjestyksessä Oranssin yhtyeet soittavat? Jotta tietäis millon raahautua paikalle noin suurinpiirtein.
ville: hyvä kysymys. tässä kyllä varmaankin lähinnä tiedusteltiin taka-ajatuksena kumman soittoaikaa, jotta kyseisen orkesterin esiintymistä voitaisiin välttää mahdollisimman hyvin. soittojärjestystä ei kuitenkaan moni tiedä, ei edes joka kerta. paikalle toki kannattaa raahautua jo ensimmäisestä orkesterista lähtien, sillä voisin kuvitella, että käytännön syistä videovalvontaa soittaa ensimmäisenä ja downstairs viimeisenä. videovalvontaa-orkesteria ei kannata tällä kertaa missata sillä settilistaan kuuluu six feet thunder! ilta alkanee oranssille tyypilliseen tapaan 19:00 ainakin ovien osalta.
tähän väliin muutama satunnainen sana:
amfibioajoneuvo
plastiikkakirurgi
leili
korituoli
varaslähtö
sekä satunnainen nimi:
ville
30.09.07, 23:44:40
nimi: Aki
Jee ainakin jingleballssiin pääsen 10000 % varmuudella! (olen lopettanut työt siihen mennessä!) pitääkin myös pyydellä vapaata tuoksi oranssi päiväksi :P
ville: sillä lailla. kaikki mukaan ja kolme kättä ilmaan \\o/ joulu on taas, joulu on taas puuroo.
24.09.07, 14:51:08
nimi: häpä
kappas..endständ.jokelaan..jakumma..r0ger.overandout.
ville: jepu. kaikkea sitä...
24.09.07, 14:39:40
nimi: novo
teillähä ois kivoja keikkoja, harmi vaan ettei ole loppuvuodesta paalua liikkua pk-seudulle, mut pk-seura kelpais joskus.
ville: nojuu, keikat tuskin on ikinä kivoja, mikäli kumma on paikalla soittamassa. jos lähdet nyt, voin loppuvuodesta sanoa, että kävellen olisit jo perillä - ilmaiseksi!
21.09.07, 13:05:28
nimi: häpä
PS.Dear Ville.
Pitää legenda paikkansa käyttävätkö keskustanuoret lenkkimakkaran kuorta kondomin sijasta harrastaessaan seksiä?.Onko olemassa ei-eläinpitoista makkaran kuorta,jos on kasvissyöjä?lakto-homo-vegetaristi:juoMaitoaJaImeeMunaa?=?ok?onksTotta?plz
ville: itse en henkilökohtaisesti tahdo ottaa mitään kantaa keskustanuoriin. makkarankuorista muistan sen verran, että suomessa on tällä hetkellä ainoastaan yksi suolia kuoriksi puhdistava laitos, muuten homma hoidetaan ulkomailla, sillä puhdistus on hyvin työläs prosessi ja vaatii melkoisia resursseja. tästä syystä lenkkimakkaran kuoret valmistetaankin usein synteettisesti, kun taas grillimakkaraan käytetään korkealaatuista luonnonsuolta, jonka voi syödä. toki synteettisen kuorenkin voi syödä, sillä usein ne valmistetaan orgaanisista aineksista, mutta ne eivät yleensä hajoa niin hyvin ruoansulatuskanavassa. määritelmäsi lakto-homo-vegetaristista tuntuu ontuvan. itse veikkaisin, että kyseinen luokittelu käsittää ihmiset, jotka käyttävät maito- ja homoista valmistettuja tuotteita.
21.09.07, 13:03:11
nimi: häpä
MoiX!!!DearVille..
Tästä palstasta on ollut mulle tosi paljon apua. Tosi niinku hyvä juttu että saa kysyä asioita tällaselta palstalta, ettei tartte puhuu kellekkään kasvotusten esim. terkkarille tai äitille (se ei tajuu mitään ) tai kirjastotädille.Mä olen poika, onks normaalii? olen 179cm pitkä ja painan n.69kg olenko liian liian nuori seksiin?ongelmani onMyös sukuelimeni, joka sojottaa jatkuvasti ihan päin *****a. Mitä teen?
ville: se, onko poikana oleminen normaalia, riippuu ikäryhmästäsi ja miten sana 'normaali' määritellään. omasta mielestäni normaali tarkoittaa käytännössä enemmistöä edustavaa. tällöin voidaan ajatella, että koska poikalapsia syntyy enemmän kuin tyttöjä, ovat poikalapset "normaalempia" kuin tyttölapset. toisaalta miespuoliset ihmiset näyttävät kuolevan nopeammassa tahdissa kuin naiset, jolloin tietyssä ikäluokassa naiset siis ohittavat miehet lukumääräisesti, jolloin miehet ovat niitä epänormaaleja yksilöitä. kypsä ikä seksiin on 17 vuotta. oletan, että sensuroidulla sanalla on kuvattu naisen sukupuolielintä. tällöinhän ei kyseessä ole varsinaisesti ongelma, ellet sitten koe olevasi homoseksuaali. toki voithan olla myös biseksuaali. kehotan tutustumaan tunteisiisi huolella ja etsimään itseäsi kaikessa rauhassa. yksi vaihtoehto olisi myös tyydyttää selkeät himosi, jos vain mahdollista.
20.09.07, 12:31:34
nimi: toni
Dear Ville,
Kuuntelimme tyttöystäväni kanssa kummaa emmekä käyttäneet ehkäisyä. Voinko olla raskaana?
ps. olen 189 cm pitkä, painan 36kg, oonko läski?
ville: kuinka paljon kuukautisesi ovat myöhässä? lohdutuksesi (ellette siis yritä saada vauvaa) voin kertoa, että kumma vaikuttaa tutkitusti heikentävästi hedelmöittymisen (ja siihen johtavien prosessien) onnistumiseen. lisäksi toistaiseksi on dokumentoitu tiettävästi vain yksi ainoa miehen raskaustapaus. sinuna olisin siis melko luottavainen asian suhteen; tuskin olet raskaana. toki voit käydä lääkärilläsi varmistamassa asian. kaupan raskaustestit on suunniteltu naisille.
painosi on hieman huolestuttavalla tasolla. ylipainosi ei ole suoranaisesti vaaraksi terveydellesi, mutta sitä olisi syytä tarkkailla ja ehkä lisätä liikuntaa sekä kiinnittää huomiota ruokavalioosi.
07.09.07, 11:58:52
nimi: häpä
Dearville.
En tiedä, että onko tämä nyt mikään salaisuus, mutta :
1. Haluan naimisiin Michael Jacksonin kanssa.
2. Rakastan Verka Serduchkaa.
3. Pieraisin 6 vuotta sitten tunnilla ollessani 9. luokalla.
5. Kaivan nenää.
6. Mulla oli ummetusta.
7. Vihaan monia ihmisiä.
8. Yksin ollessani yritän tanssia shakiramaisesti.
9. Oon 21 wee.
10. Sukkani haisevat
11. Mulla on isot jalat. Hävettää.
12. Mielestäni olen kaunis.
13. Kerran kusin muurahaispesään ollessani 2. luokalla.
14. Kiipesin joskus entisen kouluni katolle.
Kiitos.
ville: 1) kuka ei haluaisi? 2) ketä? 3) onko siitä todellakin jo kuusi vuotta - vai vasta? 4) minne nelonen katosi?! 5) toivottavasti vain omaasi! 6) minä en tiedä, mitä ummetus on, koska en ole sitä tietääkseni koskaan kokenut 7) vihaan useampia ihmisiä kuin sinä 8) kaikki meistä tekevät sitä 9) onneksi vasta fyysisesti 10) pidä ne kengissä 11) mutta tiedäthän mitä sanotaan miehistä, joilla on isot jalat? heillä on isot sukat. 12) olet väärässä... niiiiiin väärässä 13) kosto elää! 14) tähän ei voi sanoa muuta kuin että.
ole hyvä.